Tekstit

Arkistojen aarteita #1: Punk Rock Holiday 2013 - Osa 2

Kuva
Elikkäs homma jatkuu Punk Rock Holiday, Slovenia 10.-14.7.2013 Osa 2: Perjantain ohjelmisto festareiden puolella vaikutti niin tylsältä, että oltiin etukäteen sovittu, että koko päivän vois käyttää vaan oikeestaan turistihyörimiseen. Bongattiin jostain esitteestä hauskan näköinen Barka Barka jokivene, jolla päätettiin lähtee huristelemaan. Pienen selvityksen jälkeen mukavana yllätyksenä selvisi, että vene lähteekin vielä sieltä festaripaikan biitsilavan vierestä. Otettiin yhteyttä lappeenrantalaisiin ja mentiin terassille keskusteleen oluiden ja gin tonicien ja rommikolien ja oluiden ja jne. Terassilla oli kikkeripöytä mitä piti tietenkin kokeilla ja sitten ottaa yhteyttä toukolaisiinkin, että tulevat vääntämään. Joskus 1,5h myöhemmin hekin sieltä saapuivat ja alettiin juoda bissee ja gin toniceja ja rommikolia jne. Yhtäkkiä kello olikin jo lähemmäs seitsemää illalla ja kun päästiin viimeinkin veneen lähtöpaikalle, niin viimeinen vuoro olikin just mennyt. Otettiin vielä bisset ja m

Arkistojen aarteita #1: Punk Rock Holiday 2013 -Osa 1

Kuva
Aattelin julkaista tässä joskus keretessäni blogissa muutaman vanhan zinejutun suosikkikirjailijaltani Häsperiltä. On tullut vessassa luettua Hännisen kiertuestoorit Toisista Vaihtoehdoista vuosien varrella varmasti toistakymmentä kertaa ja vieläkin jaksaa naurattaa, joten vois siirtää noi stoorit nettiin ennenkun vessan paskahuurut on tuhonnut iteltä noi lehdet. Tässä kuitenkin ensin yksi itse kirjoittamani arkistojuttu, tämä myös Toisesta Vaihtoehdosta. Oon kirjottanut tämän joskus ennen minkään blogien kirjoittamista. Punk Rock Holiday, Slovenia 10.-14.7.2013 Osa 1: Kävelin eräänä kesäkuisena yönä päissäni Vastavirralta kotiin päin ja muistan pyöritelleeni päässäni kahta ajatusta. Ensimmäiseksi kuinka pomoni, tuo vanha natsimuumio, saisi sellaisen turpasaunan että tajuaa alkaa maksamaan palkat ajallaan. Toiseksi, olin kuullut Sloveniassa järjestettävistä festareista, joilla soittaa ainakin Suicidal Tendencies ja Propagandhi ja päätin siinä matkan aikana myös varata matkat sin

Tampereen Häämessut 9.2.2020

Kuva
Tuli eräänä iltana pienessä laitamyötäisessä saavuttua ystävättäreni Katariinan kanssa kapakasta, kun huomiomme kiinnitti alakerran rappunäytössä pyörinyt Tampereen Häämessujen mainos. "NAIMISIIN?". Iskevä lähestymistapa sai mielikuvituksen liitämään. Otimme vielä kaapista pari Pirkkaa ja nauroimme ajatuksen hirveydelle. Noin tuntia myöhemmin meillä oli kaksi lippua messuille sunnuntaiksi. Sitten vain odoteltaisiin... Lauantaina oli vielä välipalaksi Vastavirran 15-vuotismegabileet, joissa oli 16 bändiä esiintymässä heti aamupäivästä lähtien. Sieltä sai siis mukavat suojakännit sunnuntaita varten. Löin myös pääni lavanreunaan tai lattiaan, mikä oli varmaan ihan hyvä häämessuja ajatellen. Aamulla oli herätys soimassa n. klo 8.30, jotta ehtisimme käydä ottamassa vielä pienet pohjat ennen messuja. Olin aika rapeassa kunnossa edelliseltä illalta, mutta keittelimme kahvit ja sinne loraus Jallua sekaan, ja pikapuoliin olimmekin jo bussipysäkillä. Otimme Aleksanterin kirkon edessä

Pyörähdys Lahdessa, 26.-27.8.2019

Kuva
Maanantai 26.8. Kokeilin tuollaista selvää elämää tuossa kolmisen viikkoa kesäloman ja muun kesäisen rehaamisen jäljiltä ja sehän tekikin yllättävän hyvää! Lauantaina rupesi sitten kuitenkin kyllästyttämään ja olen nyt ollut siitä asti päissään. Nyt on maanantai ja vähän puolenpäivän jälkeen olen istumassa bussissa matkalla Lahteen jostakin syystä. Oon näköjään hukannut luottokorttini yökerhoon eilen, mutta en antanut sen haitata menoa, vaan nostin pikavipin ja näin vaan mennään taas. Kaupasta tuli mukaan kolme Sandelsia ja tommonen piirakka. Nukahdin toviksi bussiin ja kätevästi oltiinkin melkein perillä, kun avasin silmäni. Bönthöö bönthöö -ukko Teemu tuli oikein asemalle vastaan kaljojen kanssa. Tommoset kuvassa näkyvät oluet kyseessä: Olis pitänyt kyllä juoda noi heti, koska oli tarkotus antaa jotain arvostelunpoikasta, mutta join noi sit kuitenkin vasta illalla, kun olin jo niin muusseissa, että sössötin noista vaan jotain täysin sekavaa. Menimme siis kuitenkin tässä

Seitan wings, eka ja toka kokeilu

Kuva
Se on helatorstai nyt. Joka vuosi se tulee ja kellään ei tunnu olevan hajuakaan, mitä se tarkoittaa. Varsinkaan itselläni. Spoiler alert: aion nyt googlettaa, mitä se meinaa. Helatorstai on näköjään vuotuinen kristillinen juhla, jota vietetään neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisestä Jeesuksen taivaanastumisen muistoksi. Astumisen, tirsk! Mene ja tiedä, koko stoori kyllä putoaa kategoriaan "paskapuhetta, mutta uskon, koska saa luvan kanssa ryypätä keskiviikkona". Mutta mikä on tämän blogipäivityksen pointti, saatat kysyä nyt itseltäsi. No siis, tämän päivityksen pointti on se, että tänään saa ensimmäistä päivää Rillingistä tommosia Vegemin seitanwingsejä ja tulin syömään semmosia ja sitten kertomaan siitä kaikille. Että jos tämmönen narsistinen paska ei oo just sun juttus, niin kannattaa vaihtaa maisemaa. Tässä on kyllä nyt vyöllä tälle viikolle yks Ihkureissu ja yks Dorkareissu, joten aattelin, että hoidan tän reissun alkoholittomasti. Menin kuitenkin terassin aukeami

Hämeenlinna Loco kalja (joka ei ole kalja) taste test Bönthöö Bönthöö ukon kans 4.5.2019

Kuva
Heräilen aamulla yhdentoista maissa. Hoen mielessäni nyt jo liiankin tutuksi tullutta mantraa, että tänään ei sitten keksitä mitään tekosyitä juoda kaljaa. Avaan Instagramin, jossa Bönthöö Bönthöö -tyyppi, eli Teemu Lahtinen kyselee, kuka haluaisi maistaa jotakin Alkon valikoimista löytyvää Four Loko-bisseä #locokesä2019:n kunniaksi. Ilmottaudun vapaaehtoiseksi. Teemu kertoo, että tätä locokamaa ei ole maun puolesta päästetty mihinkään Lahen Alkoihin. Pikaisella googlettamisella selviää kuitenkin, että löytyisi joko Hämeenlinnan tai Forssan Alkojen valikoimista. Ostan bussilipun Hämeenlinnaan, syön kätevästi vierestäni sohvalta löytyvän pizzapalan ja klo 12 lähden Monttuun lähtökaljalle. Soitan Montussa jukeboksista Offspringin Gone Away -biisin. Bussin USB-laturi ei toimi, joten puhelimesta loppuu akku heti ensimetreillä. Onneksi on pari A. Le Coq - bönthöä mukana. Ei muutenkaan mikään paha siivu tää matka, 55 minuuttia. Ihan sopiva Alko-reissun mitta. Homma tuntuu ainakin vielä täs

Ensimmäinen kesäpäivä Rillingissä

Kuva
Tänään on viimeinkin se päivä, kun Rillinki taas aukeaa. Tänään on myös sellainen ilta, että Remissions soittaa tuolla Maanalaisessa. Jotenkin oli tutun kuuloinen systeemi ja muistukin sitten mieleen, että oon kirjoittanut itteasiassa aiemmin Aikuisblogiin jutun täysin samoilla spekseillä, eli eka päivä Rillingissä ja ilta päätty Remissionsin keikkaan Maanalaisessa ( https://petenaikuisblogi.blogspot.com/2017/05/ensimmainen-kesapaiva-rillingissa.html )! Kokeillaas nyt tehdä tästä sitten tämmönen tähän päivään päivitetty versio. Tuun tässä viiden aikoihin Rillinkiin. Paras ystäväni, naapurini ja yks Tampereen parhaan näköisistä miehistä, Jane, istuu jo pöydässä. Jane on ollut tän vuoden ensimmäinen asiakas Rillingissä! Tiskin takanakin on tuttu naama, Pia, tilaan tämmösen Nordicin Enigma IPA:n, 6,2%. Bönthö Istun pöytään ja Jane lähtee samantien meneen. Naisiin. On tässä sit toi Vastavirran Anna onneks kans. Anna on ollu hakee fillaria huollosta ja bongannu Janen tästä aiemmin