Arkistojen aarteita #1: Punk Rock Holiday 2013 -Osa 1
Aattelin julkaista tässä joskus keretessäni blogissa muutaman vanhan zinejutun suosikkikirjailijaltani Häsperiltä. On tullut vessassa luettua Hännisen kiertuestoorit Toisista Vaihtoehdoista vuosien varrella varmasti toistakymmentä kertaa ja vieläkin jaksaa naurattaa, joten vois siirtää noi stoorit nettiin ennenkun vessan paskahuurut on tuhonnut iteltä noi lehdet.
Tässä kuitenkin ensin yksi itse kirjoittamani arkistojuttu, tämä myös Toisesta Vaihtoehdosta. Oon kirjottanut tämän joskus ennen minkään blogien kirjoittamista.
Punk Rock Holiday, Slovenia 10.-14.7.2013 Osa 1:
Kävelin eräänä kesäkuisena yönä päissäni Vastavirralta kotiin päin ja muistan pyöritelleeni päässäni kahta ajatusta. Ensimmäiseksi kuinka pomoni, tuo vanha natsimuumio, saisi sellaisen turpasaunan että tajuaa alkaa maksamaan palkat ajallaan. Toiseksi, olin kuullut Sloveniassa järjestettävistä festareista, joilla soittaa ainakin Suicidal Tendencies ja Propagandhi ja päätin siinä matkan aikana myös varata matkat sinne. Kertoessani kotona tyttöystävälleni seuraavan päivän suunnitelmistani, hän vaikutti epäuskoiselta. ”Pianhan näkevät!”, mietin ennen sammumistani.
Hyvin nukutun yön jälkeen päätin kuitenkin, että toimitusjohtajamme säästyisi pahoinpitelyltä, mutta tartuin festariasiassa sen enempää miettimättä härkää sarvista, lainasin äiskältä 700 euroa ja ostelin lento- ja festariliput sun muut tilpehöörit pois kuleksimasta. Noin. Tämän jälkeen tutustumaan itse festareihin. Punk Rock Holiday -festarit järjestetään Italian rajan läheisyydessä sijaitsevassa Tolminin kylässä, joka Googlen kuvahaun perusteella näyttää henkeäsalpaavan kauniilta vehreine kukkuloineen ja vuorineen joiden keskellä virtaavat upeat turkoosit joet. Wikipedia kertoo Tolminin asukasluvun olevan 3 500 henkeä. Kuulostaa siis hyviltä puitteilta suomalaisen punkkarin housut kintuissa humalassa rymytä.
Noin kuukautta myöhemmin istuimme Sannan kanssa Finnairin koneessa matkalla Helsingistä Ljubljanaan. Jostain syystä lentokoneen kaljakärryä ei koskaan kuulunut, joten jouduin tyhjentelemään aimo annoksen lentokentältä ostamaani mustikkakossua ennen kuin koneen pyörät koskettivat maata. Laskeutuessa jo huomas, että Sloveniassa on maasto hieman erilaista kuin lähtiessä Suomesta. Näillä on näitä vuoria ja hienoja maisemia vähän joka paikassa.
Käytiin heittämässä kamat hotelliin ja mentiin viettämään iltaa Metelkovaan, joka on tommonen autonominen sosiaali...kortteli. Helvetin hieno mesta, komeeks on maalailtu talojen seinät ja joka puolella on jotain jännittäviä taideteoksia sun muuta ihmeellistä pällisteltävää. Vähän hiljasempi ilta oli nyt mennessä, tiistaina. Otettiin kuitenkin siinä vähän bissee ja höpisin jonkun irkkujätkän kanssa jotain ja jossakin vaiheessa tuli joku, ehkä saksalainen, dude kysymään voitaisko antaa paikalliselle radioasemalle haastattelu kotimaamme kodittomista omalla äidinkielellämme. Ajattelin, että eihän siihen oo suomeksi järkee mitään puhua, kun ei kukaan kuitenkaan ymmärrä, joten annoin oman kontribuutioni saksan, ruotsin ja englannin sekoituksella ja Sanna tais vetää oman settinsä finglishiks. Siitä myöhemmin mentiin hakeen jostain kiskalta safkaa ja kiskan äijä alko raastaan kebua mun vegesafkaan ja näin, ehkä aiemmin pakkojuomani kossun takia, vedin itkupotkuraivarit tästä ja jätin vaan rahat tiskille ja lähettiin menemään.
Seuraavana päivänä hypättiin bussiin kohti festarimestaa, eli Tolminia. Mentiin yhtä matkaa edellisenä päivänä lennolla tapaamamme nuoremman lappeenrantalaispariskunnan kanssa, jotka olivat kanssa festareille tulossa. Mukavia ihmisiä. Bussimatka oli kyllä hurja. Ohuita vuoristoteitä ajeltiin mutkitellen ylös ja alas. Täällä on kyllä hienoja noi vuoret kun ne on semmosia vihreitä, eikä sellasia kaljuja lappivuoria. Todella kaunista kateltavaa, huh. Sen verran mutkaista tietä kyllä oli, että seurueemme naiset oli ihan pikkusen valkosina ja kuulemma meinas vähän yrjöö jossain pahimmassa kieputuksessa pukata. Ite olin onneks varautunut ja alottanu aamuni hotellin aulassa avaimia palauttaessani rommi-ananaspaukulla ja kaupastakin tarttui mukaan n. 2€ maksanut litranen viinipullo, jonka kyljessä oli ruma hymyilevä aurinko. Mukavasti sujui itsellä siis matka, kun ei muistanut, että pitäisi voida pahoin.
Perillä, muutaman oluen ja parin tunnin välikuolemien jälkeen lähdimme kohti festarialuetta. Festaripaikalle kävellessä taas jakso hämmästyttää ton paikan kauneus, suu auki ja pää pyörien kuljettiin kohti aluetta, kunnes huomion kiinnitti vuorten välistä kuuluva paskan kuuloinen musiikki. Saavuttiin siis paikalle ja festarirannekkeiden hakemisen sun muitten jälkeen otettiin oluet ja ruvettiin seuraamaan juuri aloittanutta bändiä, jonka ois jo nimensä puolesta voinut tajuta ehkä skipata. Kyseessä on bändi nimeltään Vanilla Sky. Nää oli vastaheränneelle ja selvinneelle päälle hieman liikaa. Bändi oli kait jostain Italiasta ja myös aivan hirveetä paskaa. Vitun dorkan näkösiä jätkiä, radioystävällistä laulua, hyppimistä, juoksemista ja tällasta, oooo-oooo:ta yrittivät saada huutamaan. Välispiikkejä oli paljon ja ne oli jotain huonoimpia ja vanhimpia vitsejä (we only have 17 more songs etc.) HEH HEH. Vikaks biisiks Rihanna-coveri. Tosi tyylikästä vittu. 0/5 pistettä.
Pelkäsin jo, että ei kai taso voi olla kauttaaltaan tätä luokkaa, kun listassa oli kuitenkin iso määrä bändejä, joiden nimet ei etukäteen sanonut yhtään mitään. Onneksi sentään jo seuraavaksi aloittanut bändi paikkas tilannetta, en nyt tiedä oliko tää varsinaisesti jotenkin erityisen hyvä, mutta siltä ainakin edellisen paskan jälkeen tuntui. Useless ID bändin nimi, oiskohan joku sanonu, että nää ois ollu Israelista. Skedepunkin kuulosta skedepunkkia kuitenkin. Tempo oli kohillaan ja biisit sopivan mittasia ja onneks kaikki turhat välispiikit oli jätetty pois ja uus biisi alko kun edellinen loppui, niinkuin pitäiskin. Pyöriä tässä ei oltu keksimässä uudestaan, eikä varmaan ollu tarkotuskaan ja varmaan hyvä niin koska jos ois, niin enhän mää sit mitään ois tajunnu. Mietin, että jaksaisko tätä kotona kuunnella ja tulin sellaiseen tulokseen, että tää varmaan menis mukavasti semmoseen aamuun, kun heräis kännissä, korkkais kaljan jonkun frendin kanssa ja kuuntelis ilman paitaa. Lappeenrannan Jussi jälkeenpäin tais kommentoida, että se on tätä enemmänkin kuunnellu ja tykkäs keikastakin muistaakseni. 3/5
Seuraavaks esiintymässä oli Mute. Hitto, kun en kirjottanut tätä ylös heti keikan jälkeen, kun jotain positiivista ja terävää sanottavaa mulla tästä muistaakseni oli. Mutta siis tää oli semmosta kanadalaista Satanic Surfersia. Saman tyyppistä kamaa, kun aiempi bändi, mutta ehkä vielä karvan verran parempi. Aivan rentoo ja menevää kamaa siis oli ja ihan kivutta katteli setin loppuun, vaikka se aika pitkä olikin. Diggailin ihan. 3+
Tämän jälkeen sitten Strike Anywhere. Tää on vissiin sen verran isompi ja tunnetumpi bändi, että varmaan vähän kaikki tietää ainakin nimen. Luultavasti itekin ois tästä enemmän nuorisolaisena just innostunu, mutta eipä oo tullu ikinä kuunneltua. Tosin varmaan ois ehtiny kyllästymäänkin tähän mennessä jo kauan sitten, et ihan sama sinänsä tätä päivää aattellen. Ei jäänyt ihan hirveesti nyt itelle keikasta käteen. Aika iso show ja jengi tuntu ihan diggailevan ja veti biisit mukana. Jotain poliittisempaa välispiikkiä tais se ukkeli vetää, sen mitä kuulin. Jokunen ihan ookoon kuulonen biisi sieltä tuli aina välillä. Ei sinänsä mikään paska keikka, mut aika yhdentekevä itelle. 3-
Illan viimesenä vetäs Anti-Flag, jota onkin sit joskus tullu kuunneltua ihan vitusti, ei nyt ihan pariin vikaan levyyn, mut aika tuttua paskaa kuitenkin. Hyviä biisejähän näillä on itteasiassa aika paljonkin ja settilista oli erittäin OK+
MUTTA
bändissä oli joku viimesen päälle muodikkaan hipstertukan päähänsä laittanut molo, jonka tarkotus käsittääkseni olis ollut soitella bassolla jotain, mutta tää vitun jätkä ei vaan tehnyt sitä, vaan lätisi koko ajan jotain skeidaa ja käski jengiä tekemään sitä ja tätä, vittu ihan koko ajan. Ois nyt vittu pitäny sen päänsä kiinni. Kesken biisinkin se saatto ruveta taputtelemaan jotain käsiään ja huutaan jotain oujeeta. Pelotti tyyliin, että jos ite laulo jotain mukana yleisössä niin tää ois tullu poraan et se haluaa ite laulaa, että älä vie musta huomioo. Varmaan ihan hyvä jätkä sillon kun on esim. nukkumassa, mut tällasenaan mieluummin joksku BB-juontajaks kun punkbändiin. Joo.
Mut jos nyt yritetään sivuuttaa tää jätkä, joka käytännössä lähes pilas tän keikan multa, niin tosiaan settilista oli ihan kunnossa, tuli New Kind Of Armyt, Die For Your Governmentit, Fuck Police Brutalityt, Turncoatit ja kaikki mitä pitikin. Päälaulajaäijä hoiti hommansa asiallisesti ja hyvin, rumpali irvisteli niinku asiaan kuuluu ja kai se yks jätkäkin ketä kukaan ei tiedä oli aivan jees. Ihan hyvä, että tuli kuitenkin nyt viimein tällanen vanha suosikki nähtyä. Mahdollisuuksiahan on ollu aika lailla, mutta tullu aina mentyä jollekin päällekäiselle keikalle. 3+
Piti sit lähtee hostellille lepäileen, mut sattu siinä oleen vielä kaljaa ja viiniä jäljellä, niin ehdotin sit naapurihuoneen tyypille, et vois pelailla Texas Hold' Emia pikkupanoksilla, kun olin nähny sen aiemmin pelailevan. Tää tyyppi oli joku serbialainen, joka oli 19-vuotiaana lähtenyt sotimaan ja harrastaa nyrkkeilyä, eikä oo kuulemma 10 vuoteen dokannut, koska se on sellainen tappokone, että kahella iskulla saattaa vahingossa tappaa kenet tahansa, niin ei viitti sit viinan kanssa pahemmin läträtä, ettei tuu ruumiita. Pelotti ihan vitusti, et se murskaa mun sormet ja pelasin aluks vähän heikommin, etten vaan voittais. Yön mittaan paljastu kuitenkin, että se oli aivan mukava äijä noin muuten, yliopistolla opettajana nykyään ja hyvä punk-makukin sillä oli ja tuli sit sota-asioistakin siinä löpistyä niin et kello olikin yhtäkkiä 6 aamulla ja uskalsin sit viedä sen rahat ja käydä nukkuun laitettuani oven takalukkoon.
Ei tarvinnutkaan kauaa köllötellä, kun olikin jo aamupalan aika. Hyvää kahvia oli, sit vielä pariks tunniks nukkumaan, kun oli tarkotus käydä katteleen enemmänkin pienempiä bändejä, kun festareitten makee biitsistagekin avattiin nyt tokana päivänä. Kahentoista jälkeen lähettiin sinne ja se oli kun olikin aika saatanan upee paikka. Kahen vuoren välissä menevä photoshopattu turkoosi joki, jonka rannoilla hienoja valkoisia kiviä, siinä vieressä pieni lava.
Lavalla alotteli just brittiläinen Demon Smiles- niminen, melodista rallattelupunkkia soitteleva nais- ja mieslaulajalla varusteltu yhtye. Biisin tai kaks kattelin ja ihan symppismenoo oli, mut lämpöö oli reilut 30 astetta ja pieni väsykin paino, niin aattelen et meen veteen lillumaan. Kastoin varpaat veteen ja totesin, että se on AIVAN. VITUN. KYLMÄÄ. Siis jotain aivan käsittämätöntä. Kävin äitienpäivänä suomessa uimassa järvessä ja luulin, että se ois ollu kylmää, mutta ihan linnunmaitoohan se oli tähän verrattuna. Onneks toi ilman lämpötila oli täällä vähän lempeempi, niin sinnillä uppeluksiin ja vittuun sieltä ja krapula sekä väsy lähti kuin hauki rannasta. No tosta bändistä sen verran, kun tuli hetki vielä kateltua, niin ei se itte asiassa mikään ihan paska ollut. Laulajamuija kuulosti oikeestaan omaan korvaan aika paljon Punk Lurexin Tiinalta, mikä on tietysti hyvä asia. Mutta ilmeisesti se ei ollut tällä ideana, vaan pahoitteli asiaa kertomalla valvoneensa viiteen ja kätensäkin se oli näköjään saanu kans pakettiin. Samastuin, mutta silti, vähän ihme selittelyä. Joku hyvä biisi tuli coverina, mut en saanu päähäni, et mikä se oli, enkä saa kyllä nytkään. Mut siis ihan hyvä 2½
Pikkulavalla seuraavaks Fuck You Fucking Fuckers. Oikeestaan tän komeen nimen ansiosta tuli päätettyä lähtee näin ajoissa tänne läpällä kurkisteleen. Ja jännä kyllä, aiemman kylmän kylvyn jälkeen ja nimestä... huolimatta tää olikin aivan hyvä bändi! Tommosta nopeeta punkkia tai kai tää hardcoree oli. Sardiniasta kuulemma. Jänskä homma, mää oon aina luullu, et Sardinia on vaan joku Aku Ankan taskukirjoista tuttu keksitty mesta. Mutta joo, jotain nuorempia jannuja, punkkarin näkösiä huom!, oikeen hyvä meno kellonaikaan nähden ja mikäjottei. Minsan kestosia rykäsyitä aihepiirinään ilmeisesti fuck the system ja fuck the police, eli perushommat, mut mikäpä siinä. Pakko antaa joku 3½ tälle, just hyvään saumaan osuivat.
Ikävä kyllä tässä vaiheessa Sanna valahti ihan kalpeeks ja alkoi potemaan migreeniä, jotain seuraavaa bändiä ehti hetken seuraan, mut oli sit lähettävä apteekin kautta pötkölleen. Aattelin sit itekin mennä samalla ottaan pikkusen lepoo, kun sen verran vähille jäi kuitenkin yöllä unet.
Neljän jälkeen oltiin taas taistelukunnossa ja päätettiin lähtee saman tien liikenteeseen, että kerkeis vielä näkemään useemman bändin ees yhtenä päivänä. Sen verran lämmin oli vieläkin ja unet ikävästi oli selvittänyt pään, että jäätiin matkalla festarialueelle vielä ottamaan yhet bisset terassille matkajuomaks. Muutaman huikan jälkeen taivas repesi ja vettä alkoi tulemaan aivan vitusti. Aateltiin olla siinä sen aikaa, että keli hieman selkenee, mutta kalja kaljalta ukonilma vaan paheni ja jossain vaiheessa ukkonen riehui just pään päällä ja jytisi niin perkeleesti, ettei mitään rajaa. Aika jännittävää. Pari tuntia siinä vierähti, ennen kun päästiin jatkamaan matkaa ja keli oli yhtäkkiä viilennyt varmaan kymmenellä asteella aamusta.
Festareille kuitenkin päästiin ja siellä oli juuri aloittanut ruottalainen Atlas Losing Grip. Tässä välissä oltiin saatu vahvistuksia kotimaastakin, kun oman kylän poika, Touko, sekä ystävänsä, oisko siinä nyt ollu jotain Valtteria, Villee ja ehkä Pekka, olivat saapuneet paikalle ja olivat jo hyppimässä lavalta. Ryyppäämisen ennen aamukuuden lentoaan Helsingistä aloittanut Touko vaikutti nauttivan olostaan ja keikasta niin paljon, että pyysin häntä kirjoittamaan arvostelun siitä. Seuraavassa siis Touko:
Atlas Losing Grip. Tää oli alunperin meikälle ihan vieras bändi, mutta matkalla festareille tuli kuunneltua ja onneksi tulikin. Melodista rähinää ja Satanic Surfers- Rodrigo laulussa. Keikka alkoi helvetillisen sateen jälkeen, joten circle pit pyöri vesilätäköitä väistellen. Erityistä huomiota kiinnitti kitaristin Whitesnake-paita ja siihen kuuluva tukka. Myös Rodrigon pillifarkut ja niiden taskusta selvästi pullottanut nuuskapurkki nauratti. En tiedä oliko biisit uusia vai vanhoja, mutta helvetin hyvin ne kulki. Vakuuttava esitys bändiltä, jota suosittelen kaikille One Hidden Framen ystäville lämpimästi!
Kiitos Touko. Seuraavaks oli sitten huumoripunkkia Kaliforniasta, Swinging Utters. Hiton hyvää tän osaston kamaa oli tämä ja meikä kyl nautti keikasta täysin rinnoin, mutta seurueessamme oli myös ihka-aito Swinging Utters FANI, Ville, joten ehkä sen mielipide painaa vaa'assa enemmän kuin mun, joten seuraavassa Ville:
Swinging Utters. Bändin pari edellistä levyä on ollut erittäin kovassa kuuntelussa. Arvelin jo etukäteen, että tämmönen pappabändi ei ole livenä niin miellyttävää kuunneltavaa kuin levyltä. Toteen kävi. Hyvin jaksoivat mouhota ja laulajan ääni on supersiisti. Mutta veikkaan ettei ne tyypit, jotka eivät ole bändiä koskaan kuulleet saaneet keikasta juuri mitään erityistä irti. Bändin kitaristilla on suomalaiset sukujuuret, joten voisi ajatella että pikkuhiljaa voisivat suomeenkin änkeä.
Kiitos Ville. Ennen Suicidal Tendenciesia välissä oli enää yksi paikallinen bändi. Nopealla ja yksimielisellä äänestyksellä päätimme, että se ei kiinnosta ketään ja lähdimme leirinnän puolelle toukoloidien autolle juomaan Hymyilevä Aurinko-viiniä sekä paikallista Pirkka-rommia ja kolaa muovimukeista. Tässä vaiheessa oli Lappeenrannan tututkin löytyneet jostain mukaan. Mölistiin ja joku kaatuili ja joku mökelsi ja no, tää oli vähän tällänen hämärämpi hetki, sitten olikin jo aika palata takas mestoille. Bissen kerkes just hakeen ennen kun bändi alko alotteleen.
Suicidal Tendenciesia olin odotellutkin kenties eniten festareiden esiintyjistä. Muutama vuosi aiemmin Pariisissa näkemäni klubikeikka teki lähtemättömän vaikutuksen ja odotukset oli korkeella. Ja eipä siinä, kun You Can't Bring Me Down pärähti ensimmäisenä soimaan, niin joutuhan sitä lähteen taittamaan matkaa lähemmäs lavaa ja hyvinhän noi tykitteli ja heilu.
Pikkasen liikaa oli festarilisää kyllä tässäkin, jotain biisejä venytettiin ihan tolkuttomasti ja ST:tä ois pitäny huutaa joka välissä, mutta ehkä näiden kohalta tommosen voi antaa anteeks, koska ovat kuitenkin niin rankan näkösiä jätkiä ja aivan hyviä showmiehiä. Mietin vaan, että jäiköhän pari-kolme biisiä soittamatta tollasen ylimääräsen häsäyksen takia, mutta toisaalta kerkes noissa väleissä hakemaan uuden bissen kaljateltasta ja noitahan meni keikan aikana 4 tuoppia, taisin olla vähän täpinöissään, heh.. Hittejä joka tapauksessa tiputeltiin sopivasti niin ettei todellakaan kyllästymään kerennyt, aika paljon ekan ja tokan levyn matskua ja taisin jopa vähän bailata War Inside My Headin ja Possessed To Skaten aikana ellen väärin muista. Hyvä keikka kaiken kaikkiaan, ei nyt tietenkään yhtä timangia kun klubikeikalla nähtynä, mutta se nyt kai on itsestään selvää. 4- arvonen keikka kuitenkin, eli ei tullut todellakaan petyttyä!
Tähän perään sitten kevennykseksi Millencolin. Millencolinin keikan aikana olikin paikassa aivan täys festaritohina päällä, kaikki mahdolliset paikalle tulleet karhu-, peura- ja menninkäispukuset tyypit oli daivailemassa lavalta surffilautojen ja ilmapatjojen ja ties minkä toukorenkojen kanssa. Myöskin edellisenä päivänä jalkansa katkaissut sälli sieltä näytti tulevan voltilla kainalosauvojensa varassa alas ja joka puolella haisi tässä vaiheessa jo möyhö siihen malliin, että ois voinu hajun perusteella kuvitella olevansa jossain hippifestivaaleilla. Ikävä kyllä itteeni ei huvittanut riisua vaatteitani ja lähteä kreisibailaamaan sivuvasemmalta paljon lähemmäksi, koska jostain syystä Millencolinin tyypit ei vieläkään tunnu tajuavan, että en oo kuunnellu muita kun niitä paria ekaa levyä, enkä nyt tässä vaiheessa enää aiokaan. Soittivat vaan kaikkee myöhempää paskaa. Harvakseltaan tuli jotain vanhempaa matskua yks biisi kerrallaan ja meinas aina hetkellisesti innostua, mutta aina palautettiin takas maan pinnalle kippaamalla kottikärryllinen uusia päälle. Sitten keikka ”loppu”. Tiesin kyllä, ettei näillä ruotsalaisilla paskiaisilla oo pokkaa lopettaa soittamatta Mr. Cleania ja päätin, että en poiskaan lähde ennen kuin sen oon kuullu ja ehkä toisaalta vielä elättelin hieman toivoa, että encoressa saattaisi tulla ne pari muutakin hyvää biisiä Tiny Tunes- levyltä, jotka oli selkeästi settilistasta tähän mennessä unohtunut. Ei nyt sentään, uudempia biisejä sieltä alko taas kuulumaan ja tulikohan joku slovarikin en muista enkä välitä. Viimeisenä sitten se Mr. Clean. On se vaan kuitenkin sellainen biisi, että kun se sieltä sitten tuli niin vaikka olin todella pettynyt ja kyllästynyt, oli pakko tuohtuneena ja kädet puuskassa laulaa vähän mukana, kuin itkuinen lapsi joka on juuri saanut jäätelön. Vaikka arvio vaikuttaakin ylempänä melko negatiiviselta, annan tälle silti 3 pistettä, koska keikan aikana oli toisessa kädessäni tuopillinen eli tupla-Cuba Libre ja toisessa tupla-Pina Colada ja fiilis oli täten ihan hyvä.
Joku yks bändi tässä ois vielä ollut tän jälkeen, mut tuli sitten tässä vaiheessa syötyä jotain ja Sannaa rupes väsyttään sen verran, että se halus hostellille ja koska meillä oli vaan yks avain huoneeseen, niin piti sit itekin lähtee sinne liikkumaan. Aika lopussa oli kyllä itekin, mutta jotenkin vaan hostellin pihassa taas istuskelin viinipullon kanssa siihen perinteiseen 4-5 aamulla. Tuli jonkun aikaa juteltua jonkun erikoislaatusen ja melko rasittavan suomalaisen jätkänkin kanssa siinä, kun sellanenkin meiän hostellista näköjään löyty.
Homma jatkuu osassa #2
Tässä kuitenkin ensin yksi itse kirjoittamani arkistojuttu, tämä myös Toisesta Vaihtoehdosta. Oon kirjottanut tämän joskus ennen minkään blogien kirjoittamista.
Punk Rock Holiday, Slovenia 10.-14.7.2013 Osa 1:
Kävelin eräänä kesäkuisena yönä päissäni Vastavirralta kotiin päin ja muistan pyöritelleeni päässäni kahta ajatusta. Ensimmäiseksi kuinka pomoni, tuo vanha natsimuumio, saisi sellaisen turpasaunan että tajuaa alkaa maksamaan palkat ajallaan. Toiseksi, olin kuullut Sloveniassa järjestettävistä festareista, joilla soittaa ainakin Suicidal Tendencies ja Propagandhi ja päätin siinä matkan aikana myös varata matkat sinne. Kertoessani kotona tyttöystävälleni seuraavan päivän suunnitelmistani, hän vaikutti epäuskoiselta. ”Pianhan näkevät!”, mietin ennen sammumistani.
Hyvin nukutun yön jälkeen päätin kuitenkin, että toimitusjohtajamme säästyisi pahoinpitelyltä, mutta tartuin festariasiassa sen enempää miettimättä härkää sarvista, lainasin äiskältä 700 euroa ja ostelin lento- ja festariliput sun muut tilpehöörit pois kuleksimasta. Noin. Tämän jälkeen tutustumaan itse festareihin. Punk Rock Holiday -festarit järjestetään Italian rajan läheisyydessä sijaitsevassa Tolminin kylässä, joka Googlen kuvahaun perusteella näyttää henkeäsalpaavan kauniilta vehreine kukkuloineen ja vuorineen joiden keskellä virtaavat upeat turkoosit joet. Wikipedia kertoo Tolminin asukasluvun olevan 3 500 henkeä. Kuulostaa siis hyviltä puitteilta suomalaisen punkkarin housut kintuissa humalassa rymytä.
Noin kuukautta myöhemmin istuimme Sannan kanssa Finnairin koneessa matkalla Helsingistä Ljubljanaan. Jostain syystä lentokoneen kaljakärryä ei koskaan kuulunut, joten jouduin tyhjentelemään aimo annoksen lentokentältä ostamaani mustikkakossua ennen kuin koneen pyörät koskettivat maata. Laskeutuessa jo huomas, että Sloveniassa on maasto hieman erilaista kuin lähtiessä Suomesta. Näillä on näitä vuoria ja hienoja maisemia vähän joka paikassa.
Käytiin heittämässä kamat hotelliin ja mentiin viettämään iltaa Metelkovaan, joka on tommonen autonominen sosiaali...kortteli. Helvetin hieno mesta, komeeks on maalailtu talojen seinät ja joka puolella on jotain jännittäviä taideteoksia sun muuta ihmeellistä pällisteltävää. Vähän hiljasempi ilta oli nyt mennessä, tiistaina. Otettiin kuitenkin siinä vähän bissee ja höpisin jonkun irkkujätkän kanssa jotain ja jossakin vaiheessa tuli joku, ehkä saksalainen, dude kysymään voitaisko antaa paikalliselle radioasemalle haastattelu kotimaamme kodittomista omalla äidinkielellämme. Ajattelin, että eihän siihen oo suomeksi järkee mitään puhua, kun ei kukaan kuitenkaan ymmärrä, joten annoin oman kontribuutioni saksan, ruotsin ja englannin sekoituksella ja Sanna tais vetää oman settinsä finglishiks. Siitä myöhemmin mentiin hakeen jostain kiskalta safkaa ja kiskan äijä alko raastaan kebua mun vegesafkaan ja näin, ehkä aiemmin pakkojuomani kossun takia, vedin itkupotkuraivarit tästä ja jätin vaan rahat tiskille ja lähettiin menemään.
Seuraavana päivänä hypättiin bussiin kohti festarimestaa, eli Tolminia. Mentiin yhtä matkaa edellisenä päivänä lennolla tapaamamme nuoremman lappeenrantalaispariskunnan kanssa, jotka olivat kanssa festareille tulossa. Mukavia ihmisiä. Bussimatka oli kyllä hurja. Ohuita vuoristoteitä ajeltiin mutkitellen ylös ja alas. Täällä on kyllä hienoja noi vuoret kun ne on semmosia vihreitä, eikä sellasia kaljuja lappivuoria. Todella kaunista kateltavaa, huh. Sen verran mutkaista tietä kyllä oli, että seurueemme naiset oli ihan pikkusen valkosina ja kuulemma meinas vähän yrjöö jossain pahimmassa kieputuksessa pukata. Ite olin onneks varautunut ja alottanu aamuni hotellin aulassa avaimia palauttaessani rommi-ananaspaukulla ja kaupastakin tarttui mukaan n. 2€ maksanut litranen viinipullo, jonka kyljessä oli ruma hymyilevä aurinko. Mukavasti sujui itsellä siis matka, kun ei muistanut, että pitäisi voida pahoin.
Perillä, muutaman oluen ja parin tunnin välikuolemien jälkeen lähdimme kohti festarialuetta. Festaripaikalle kävellessä taas jakso hämmästyttää ton paikan kauneus, suu auki ja pää pyörien kuljettiin kohti aluetta, kunnes huomion kiinnitti vuorten välistä kuuluva paskan kuuloinen musiikki. Saavuttiin siis paikalle ja festarirannekkeiden hakemisen sun muitten jälkeen otettiin oluet ja ruvettiin seuraamaan juuri aloittanutta bändiä, jonka ois jo nimensä puolesta voinut tajuta ehkä skipata. Kyseessä on bändi nimeltään Vanilla Sky. Nää oli vastaheränneelle ja selvinneelle päälle hieman liikaa. Bändi oli kait jostain Italiasta ja myös aivan hirveetä paskaa. Vitun dorkan näkösiä jätkiä, radioystävällistä laulua, hyppimistä, juoksemista ja tällasta, oooo-oooo:ta yrittivät saada huutamaan. Välispiikkejä oli paljon ja ne oli jotain huonoimpia ja vanhimpia vitsejä (we only have 17 more songs etc.) HEH HEH. Vikaks biisiks Rihanna-coveri. Tosi tyylikästä vittu. 0/5 pistettä.
Pelkäsin jo, että ei kai taso voi olla kauttaaltaan tätä luokkaa, kun listassa oli kuitenkin iso määrä bändejä, joiden nimet ei etukäteen sanonut yhtään mitään. Onneksi sentään jo seuraavaksi aloittanut bändi paikkas tilannetta, en nyt tiedä oliko tää varsinaisesti jotenkin erityisen hyvä, mutta siltä ainakin edellisen paskan jälkeen tuntui. Useless ID bändin nimi, oiskohan joku sanonu, että nää ois ollu Israelista. Skedepunkin kuulosta skedepunkkia kuitenkin. Tempo oli kohillaan ja biisit sopivan mittasia ja onneks kaikki turhat välispiikit oli jätetty pois ja uus biisi alko kun edellinen loppui, niinkuin pitäiskin. Pyöriä tässä ei oltu keksimässä uudestaan, eikä varmaan ollu tarkotuskaan ja varmaan hyvä niin koska jos ois, niin enhän mää sit mitään ois tajunnu. Mietin, että jaksaisko tätä kotona kuunnella ja tulin sellaiseen tulokseen, että tää varmaan menis mukavasti semmoseen aamuun, kun heräis kännissä, korkkais kaljan jonkun frendin kanssa ja kuuntelis ilman paitaa. Lappeenrannan Jussi jälkeenpäin tais kommentoida, että se on tätä enemmänkin kuunnellu ja tykkäs keikastakin muistaakseni. 3/5
Seuraavaks esiintymässä oli Mute. Hitto, kun en kirjottanut tätä ylös heti keikan jälkeen, kun jotain positiivista ja terävää sanottavaa mulla tästä muistaakseni oli. Mutta siis tää oli semmosta kanadalaista Satanic Surfersia. Saman tyyppistä kamaa, kun aiempi bändi, mutta ehkä vielä karvan verran parempi. Aivan rentoo ja menevää kamaa siis oli ja ihan kivutta katteli setin loppuun, vaikka se aika pitkä olikin. Diggailin ihan. 3+
Tämän jälkeen sitten Strike Anywhere. Tää on vissiin sen verran isompi ja tunnetumpi bändi, että varmaan vähän kaikki tietää ainakin nimen. Luultavasti itekin ois tästä enemmän nuorisolaisena just innostunu, mutta eipä oo tullu ikinä kuunneltua. Tosin varmaan ois ehtiny kyllästymäänkin tähän mennessä jo kauan sitten, et ihan sama sinänsä tätä päivää aattellen. Ei jäänyt ihan hirveesti nyt itelle keikasta käteen. Aika iso show ja jengi tuntu ihan diggailevan ja veti biisit mukana. Jotain poliittisempaa välispiikkiä tais se ukkeli vetää, sen mitä kuulin. Jokunen ihan ookoon kuulonen biisi sieltä tuli aina välillä. Ei sinänsä mikään paska keikka, mut aika yhdentekevä itelle. 3-
Illan viimesenä vetäs Anti-Flag, jota onkin sit joskus tullu kuunneltua ihan vitusti, ei nyt ihan pariin vikaan levyyn, mut aika tuttua paskaa kuitenkin. Hyviä biisejähän näillä on itteasiassa aika paljonkin ja settilista oli erittäin OK+
MUTTA
bändissä oli joku viimesen päälle muodikkaan hipstertukan päähänsä laittanut molo, jonka tarkotus käsittääkseni olis ollut soitella bassolla jotain, mutta tää vitun jätkä ei vaan tehnyt sitä, vaan lätisi koko ajan jotain skeidaa ja käski jengiä tekemään sitä ja tätä, vittu ihan koko ajan. Ois nyt vittu pitäny sen päänsä kiinni. Kesken biisinkin se saatto ruveta taputtelemaan jotain käsiään ja huutaan jotain oujeeta. Pelotti tyyliin, että jos ite laulo jotain mukana yleisössä niin tää ois tullu poraan et se haluaa ite laulaa, että älä vie musta huomioo. Varmaan ihan hyvä jätkä sillon kun on esim. nukkumassa, mut tällasenaan mieluummin joksku BB-juontajaks kun punkbändiin. Joo.
Mut jos nyt yritetään sivuuttaa tää jätkä, joka käytännössä lähes pilas tän keikan multa, niin tosiaan settilista oli ihan kunnossa, tuli New Kind Of Armyt, Die For Your Governmentit, Fuck Police Brutalityt, Turncoatit ja kaikki mitä pitikin. Päälaulajaäijä hoiti hommansa asiallisesti ja hyvin, rumpali irvisteli niinku asiaan kuuluu ja kai se yks jätkäkin ketä kukaan ei tiedä oli aivan jees. Ihan hyvä, että tuli kuitenkin nyt viimein tällanen vanha suosikki nähtyä. Mahdollisuuksiahan on ollu aika lailla, mutta tullu aina mentyä jollekin päällekäiselle keikalle. 3+
Piti sit lähtee hostellille lepäileen, mut sattu siinä oleen vielä kaljaa ja viiniä jäljellä, niin ehdotin sit naapurihuoneen tyypille, et vois pelailla Texas Hold' Emia pikkupanoksilla, kun olin nähny sen aiemmin pelailevan. Tää tyyppi oli joku serbialainen, joka oli 19-vuotiaana lähtenyt sotimaan ja harrastaa nyrkkeilyä, eikä oo kuulemma 10 vuoteen dokannut, koska se on sellainen tappokone, että kahella iskulla saattaa vahingossa tappaa kenet tahansa, niin ei viitti sit viinan kanssa pahemmin läträtä, ettei tuu ruumiita. Pelotti ihan vitusti, et se murskaa mun sormet ja pelasin aluks vähän heikommin, etten vaan voittais. Yön mittaan paljastu kuitenkin, että se oli aivan mukava äijä noin muuten, yliopistolla opettajana nykyään ja hyvä punk-makukin sillä oli ja tuli sit sota-asioistakin siinä löpistyä niin et kello olikin yhtäkkiä 6 aamulla ja uskalsin sit viedä sen rahat ja käydä nukkuun laitettuani oven takalukkoon.
Ei tarvinnutkaan kauaa köllötellä, kun olikin jo aamupalan aika. Hyvää kahvia oli, sit vielä pariks tunniks nukkumaan, kun oli tarkotus käydä katteleen enemmänkin pienempiä bändejä, kun festareitten makee biitsistagekin avattiin nyt tokana päivänä. Kahentoista jälkeen lähettiin sinne ja se oli kun olikin aika saatanan upee paikka. Kahen vuoren välissä menevä photoshopattu turkoosi joki, jonka rannoilla hienoja valkoisia kiviä, siinä vieressä pieni lava.
Lavalla alotteli just brittiläinen Demon Smiles- niminen, melodista rallattelupunkkia soitteleva nais- ja mieslaulajalla varusteltu yhtye. Biisin tai kaks kattelin ja ihan symppismenoo oli, mut lämpöö oli reilut 30 astetta ja pieni väsykin paino, niin aattelen et meen veteen lillumaan. Kastoin varpaat veteen ja totesin, että se on AIVAN. VITUN. KYLMÄÄ. Siis jotain aivan käsittämätöntä. Kävin äitienpäivänä suomessa uimassa järvessä ja luulin, että se ois ollu kylmää, mutta ihan linnunmaitoohan se oli tähän verrattuna. Onneks toi ilman lämpötila oli täällä vähän lempeempi, niin sinnillä uppeluksiin ja vittuun sieltä ja krapula sekä väsy lähti kuin hauki rannasta. No tosta bändistä sen verran, kun tuli hetki vielä kateltua, niin ei se itte asiassa mikään ihan paska ollut. Laulajamuija kuulosti oikeestaan omaan korvaan aika paljon Punk Lurexin Tiinalta, mikä on tietysti hyvä asia. Mutta ilmeisesti se ei ollut tällä ideana, vaan pahoitteli asiaa kertomalla valvoneensa viiteen ja kätensäkin se oli näköjään saanu kans pakettiin. Samastuin, mutta silti, vähän ihme selittelyä. Joku hyvä biisi tuli coverina, mut en saanu päähäni, et mikä se oli, enkä saa kyllä nytkään. Mut siis ihan hyvä 2½
Pikkulavalla seuraavaks Fuck You Fucking Fuckers. Oikeestaan tän komeen nimen ansiosta tuli päätettyä lähtee näin ajoissa tänne läpällä kurkisteleen. Ja jännä kyllä, aiemman kylmän kylvyn jälkeen ja nimestä... huolimatta tää olikin aivan hyvä bändi! Tommosta nopeeta punkkia tai kai tää hardcoree oli. Sardiniasta kuulemma. Jänskä homma, mää oon aina luullu, et Sardinia on vaan joku Aku Ankan taskukirjoista tuttu keksitty mesta. Mutta joo, jotain nuorempia jannuja, punkkarin näkösiä huom!, oikeen hyvä meno kellonaikaan nähden ja mikäjottei. Minsan kestosia rykäsyitä aihepiirinään ilmeisesti fuck the system ja fuck the police, eli perushommat, mut mikäpä siinä. Pakko antaa joku 3½ tälle, just hyvään saumaan osuivat.
Ikävä kyllä tässä vaiheessa Sanna valahti ihan kalpeeks ja alkoi potemaan migreeniä, jotain seuraavaa bändiä ehti hetken seuraan, mut oli sit lähettävä apteekin kautta pötkölleen. Aattelin sit itekin mennä samalla ottaan pikkusen lepoo, kun sen verran vähille jäi kuitenkin yöllä unet.
Neljän jälkeen oltiin taas taistelukunnossa ja päätettiin lähtee saman tien liikenteeseen, että kerkeis vielä näkemään useemman bändin ees yhtenä päivänä. Sen verran lämmin oli vieläkin ja unet ikävästi oli selvittänyt pään, että jäätiin matkalla festarialueelle vielä ottamaan yhet bisset terassille matkajuomaks. Muutaman huikan jälkeen taivas repesi ja vettä alkoi tulemaan aivan vitusti. Aateltiin olla siinä sen aikaa, että keli hieman selkenee, mutta kalja kaljalta ukonilma vaan paheni ja jossain vaiheessa ukkonen riehui just pään päällä ja jytisi niin perkeleesti, ettei mitään rajaa. Aika jännittävää. Pari tuntia siinä vierähti, ennen kun päästiin jatkamaan matkaa ja keli oli yhtäkkiä viilennyt varmaan kymmenellä asteella aamusta.
Festareille kuitenkin päästiin ja siellä oli juuri aloittanut ruottalainen Atlas Losing Grip. Tässä välissä oltiin saatu vahvistuksia kotimaastakin, kun oman kylän poika, Touko, sekä ystävänsä, oisko siinä nyt ollu jotain Valtteria, Villee ja ehkä Pekka, olivat saapuneet paikalle ja olivat jo hyppimässä lavalta. Ryyppäämisen ennen aamukuuden lentoaan Helsingistä aloittanut Touko vaikutti nauttivan olostaan ja keikasta niin paljon, että pyysin häntä kirjoittamaan arvostelun siitä. Seuraavassa siis Touko:
Atlas Losing Grip. Tää oli alunperin meikälle ihan vieras bändi, mutta matkalla festareille tuli kuunneltua ja onneksi tulikin. Melodista rähinää ja Satanic Surfers- Rodrigo laulussa. Keikka alkoi helvetillisen sateen jälkeen, joten circle pit pyöri vesilätäköitä väistellen. Erityistä huomiota kiinnitti kitaristin Whitesnake-paita ja siihen kuuluva tukka. Myös Rodrigon pillifarkut ja niiden taskusta selvästi pullottanut nuuskapurkki nauratti. En tiedä oliko biisit uusia vai vanhoja, mutta helvetin hyvin ne kulki. Vakuuttava esitys bändiltä, jota suosittelen kaikille One Hidden Framen ystäville lämpimästi!
Kiitos Touko. Seuraavaks oli sitten huumoripunkkia Kaliforniasta, Swinging Utters. Hiton hyvää tän osaston kamaa oli tämä ja meikä kyl nautti keikasta täysin rinnoin, mutta seurueessamme oli myös ihka-aito Swinging Utters FANI, Ville, joten ehkä sen mielipide painaa vaa'assa enemmän kuin mun, joten seuraavassa Ville:
Swinging Utters. Bändin pari edellistä levyä on ollut erittäin kovassa kuuntelussa. Arvelin jo etukäteen, että tämmönen pappabändi ei ole livenä niin miellyttävää kuunneltavaa kuin levyltä. Toteen kävi. Hyvin jaksoivat mouhota ja laulajan ääni on supersiisti. Mutta veikkaan ettei ne tyypit, jotka eivät ole bändiä koskaan kuulleet saaneet keikasta juuri mitään erityistä irti. Bändin kitaristilla on suomalaiset sukujuuret, joten voisi ajatella että pikkuhiljaa voisivat suomeenkin änkeä.
Kiitos Ville. Ennen Suicidal Tendenciesia välissä oli enää yksi paikallinen bändi. Nopealla ja yksimielisellä äänestyksellä päätimme, että se ei kiinnosta ketään ja lähdimme leirinnän puolelle toukoloidien autolle juomaan Hymyilevä Aurinko-viiniä sekä paikallista Pirkka-rommia ja kolaa muovimukeista. Tässä vaiheessa oli Lappeenrannan tututkin löytyneet jostain mukaan. Mölistiin ja joku kaatuili ja joku mökelsi ja no, tää oli vähän tällänen hämärämpi hetki, sitten olikin jo aika palata takas mestoille. Bissen kerkes just hakeen ennen kun bändi alko alotteleen.
Suicidal Tendenciesia olin odotellutkin kenties eniten festareiden esiintyjistä. Muutama vuosi aiemmin Pariisissa näkemäni klubikeikka teki lähtemättömän vaikutuksen ja odotukset oli korkeella. Ja eipä siinä, kun You Can't Bring Me Down pärähti ensimmäisenä soimaan, niin joutuhan sitä lähteen taittamaan matkaa lähemmäs lavaa ja hyvinhän noi tykitteli ja heilu.
Pikkasen liikaa oli festarilisää kyllä tässäkin, jotain biisejä venytettiin ihan tolkuttomasti ja ST:tä ois pitäny huutaa joka välissä, mutta ehkä näiden kohalta tommosen voi antaa anteeks, koska ovat kuitenkin niin rankan näkösiä jätkiä ja aivan hyviä showmiehiä. Mietin vaan, että jäiköhän pari-kolme biisiä soittamatta tollasen ylimääräsen häsäyksen takia, mutta toisaalta kerkes noissa väleissä hakemaan uuden bissen kaljateltasta ja noitahan meni keikan aikana 4 tuoppia, taisin olla vähän täpinöissään, heh.. Hittejä joka tapauksessa tiputeltiin sopivasti niin ettei todellakaan kyllästymään kerennyt, aika paljon ekan ja tokan levyn matskua ja taisin jopa vähän bailata War Inside My Headin ja Possessed To Skaten aikana ellen väärin muista. Hyvä keikka kaiken kaikkiaan, ei nyt tietenkään yhtä timangia kun klubikeikalla nähtynä, mutta se nyt kai on itsestään selvää. 4- arvonen keikka kuitenkin, eli ei tullut todellakaan petyttyä!
Tähän perään sitten kevennykseksi Millencolin. Millencolinin keikan aikana olikin paikassa aivan täys festaritohina päällä, kaikki mahdolliset paikalle tulleet karhu-, peura- ja menninkäispukuset tyypit oli daivailemassa lavalta surffilautojen ja ilmapatjojen ja ties minkä toukorenkojen kanssa. Myöskin edellisenä päivänä jalkansa katkaissut sälli sieltä näytti tulevan voltilla kainalosauvojensa varassa alas ja joka puolella haisi tässä vaiheessa jo möyhö siihen malliin, että ois voinu hajun perusteella kuvitella olevansa jossain hippifestivaaleilla. Ikävä kyllä itteeni ei huvittanut riisua vaatteitani ja lähteä kreisibailaamaan sivuvasemmalta paljon lähemmäksi, koska jostain syystä Millencolinin tyypit ei vieläkään tunnu tajuavan, että en oo kuunnellu muita kun niitä paria ekaa levyä, enkä nyt tässä vaiheessa enää aiokaan. Soittivat vaan kaikkee myöhempää paskaa. Harvakseltaan tuli jotain vanhempaa matskua yks biisi kerrallaan ja meinas aina hetkellisesti innostua, mutta aina palautettiin takas maan pinnalle kippaamalla kottikärryllinen uusia päälle. Sitten keikka ”loppu”. Tiesin kyllä, ettei näillä ruotsalaisilla paskiaisilla oo pokkaa lopettaa soittamatta Mr. Cleania ja päätin, että en poiskaan lähde ennen kuin sen oon kuullu ja ehkä toisaalta vielä elättelin hieman toivoa, että encoressa saattaisi tulla ne pari muutakin hyvää biisiä Tiny Tunes- levyltä, jotka oli selkeästi settilistasta tähän mennessä unohtunut. Ei nyt sentään, uudempia biisejä sieltä alko taas kuulumaan ja tulikohan joku slovarikin en muista enkä välitä. Viimeisenä sitten se Mr. Clean. On se vaan kuitenkin sellainen biisi, että kun se sieltä sitten tuli niin vaikka olin todella pettynyt ja kyllästynyt, oli pakko tuohtuneena ja kädet puuskassa laulaa vähän mukana, kuin itkuinen lapsi joka on juuri saanut jäätelön. Vaikka arvio vaikuttaakin ylempänä melko negatiiviselta, annan tälle silti 3 pistettä, koska keikan aikana oli toisessa kädessäni tuopillinen eli tupla-Cuba Libre ja toisessa tupla-Pina Colada ja fiilis oli täten ihan hyvä.
Joku yks bändi tässä ois vielä ollut tän jälkeen, mut tuli sitten tässä vaiheessa syötyä jotain ja Sannaa rupes väsyttään sen verran, että se halus hostellille ja koska meillä oli vaan yks avain huoneeseen, niin piti sit itekin lähtee sinne liikkumaan. Aika lopussa oli kyllä itekin, mutta jotenkin vaan hostellin pihassa taas istuskelin viinipullon kanssa siihen perinteiseen 4-5 aamulla. Tuli jonkun aikaa juteltua jonkun erikoislaatusen ja melko rasittavan suomalaisen jätkänkin kanssa siinä, kun sellanenkin meiän hostellista näköjään löyty.
Homma jatkuu osassa #2
Kommentit
Lähetä kommentti